Suljin silmäni ja esitin unohtavani.

Hengitin raskaasti.

Ja vaikenin.

Tahdon rakastua.

Tahdon rakastaa jotakuta.

Rakastaa niin, että ikävä sattuu.

Tahdon, että tämä yksinäisyys loppuu.

En muistanut sen satuttavan näin paljon.

En muistanut ikävöiväni näin paljon.

En muistanut niitä kaikkia muistoja.

En muistanut, että merkitsit niin paljon.

Taas auki vanhat arvet, juuri kuin luulin unohtavani ja jatkavani.

Et tee tästä helppoa.

Olenko mä tosiaan niin kamala?

Se alamäki kun voisit vetää pään täyteen särkylääkkeitä ja käydä nukkumaan.

Mutta sentään yksi asia estää sen tekemästä, nimittäin työharjoittelu ja ne lapset.

Valonnopeudella.

Liian nopeasti.

En pysy perässä.

Kahlaan menneisyydessä.

En pysty irrottaa.

Pelottaa.

Älä päästä irti.

Vai katositko jo?